torstai 25. helmikuuta 2010

Tukholman tuliaisia

Tukholmassa tuli piipahdettua pari viikkoa sitten, ja nyt hieman myöhästynyt raportti sieltä. Varsinainen tavoite matkalla oli Tukholman huonekalumessut, ja seuraavan päivä kaupungilla tutustuen hieman naapurimaan designtarjontaan.

Ensinnäkin täytyy heti myöntää, että messuille pääsy oli uskomattoman hankalaa siitäkin huolimatta, että kieltä ymmärtää jokseenkin ja englannilla pärjää myös. Kuitenkin kun messuille pääsimme niin nähtäväähän oli enemmänkin kuin jaksoi katsella. Paras anti oli mielestäni "design"-osastolla, joka oli myös osioista suurin. Miellyttävää oli myös se, että esimerkiksi kahvia olisi saanut juoda ilmaiseksi niin paljon kuin vain olisi ikinä jaksanut. Ja vielä hyvää kahvia! Esimerkiksi Swedesen osastolla sain ehkä elämäni tähän astisen parhaan kahvin (pientä liioittelua, mutta silti).

Mielestäni mielenkiintoisimpia uusia tuotteita messuilla olivat ainakin seuraavat:

Stefan Borseliuksen Blåstationille suunnittelema Dunder sohva- ja nojatuolisarja. Värit olivat myös mahtavat! Dunderista tuli mieleen enemmänkin 60-luvuntyylinen takki, kuin sohvakalusto. Isot napit olivat toimivia! www.blastation.com


Verner Pantonin suunnittelema Flowerpot-valaisin, joka on tullut uustuotantoon. Ja taas, mahtavat värit! www.verner-panton.com


Ja tämä nyt ei varsinaisesti uutta ollut, mutta uutta minulle livenä. Eli ruotsalaisen Mimoun kankaat, tyynyt ja tapetit olivat todella ihastuttavia ja herkullisia.wwww.mimou.se


Tukholman keskustassa taas tavarataivas aukeni muun muassa Urban Outfittersissä. Aivan mahtavia löytöjä tuli tehtyä, ja itse liikekin oli jo nähtävyys sinänsä. Toinen hauska, ja nimenomaan hauska, myymälä oli Stockhome, ja tietysti Design Torget, joka ei varmaankaan ikinä ole pettymys tarjonnassaan.

Mukaan tosin tarttui muutakin, mutta alla kuva parista ostoksesta. Eli nipsulompakko ja kaulukorukello Urban Outfittersistä, Jelly Beans Stokchomesta. (Pahoittelen huonoa kuvaa, mutta parempi tulossa paremmalla ajalla.)

tiistai 2. helmikuuta 2010

Tsirp tsirp


Pieniä lintuja syntyi jämäpaloista ja ikivanhoista tarvikkeista, joita olen hankkinut aikaisempia projekteja varten. Nämä tirpat toimivat siis rintakoruina.