sunnuntai 26. elokuuta 2012

Melkein syksy

Sunnuntai pyörähti mukavasti käyntiin, kun kelikin oli mukava. Päätimme lähteä metsäkätköilemään, jotta saisin samalla katsoa, josko löytyisi mustikoita, sieniä tai muita metsän antimia kerättäväksi. Ja mustikoita ja vadelmia sitten löytyikin vielä ihan hyvin omiin tarpeisiin suoraan käytettäväksi, pakkaseen en uumoile mitään enää laittavani, äitini on tehnyt sen verran hyvää työtä marjastuksen saralla, että eivät kuulemma ihan heti lopu kesken :)


Metsätieltä löytyi myös pieni sammakko. Tai oikeastaan erittäin montakin pientä sammakkoa, mutta tämä tyyppi suostui kuvattavaksi.


Keräämäni marjat riittivät juuri hyvin vegaanin ja melkein luomun välipalaherkun valmistukseen.

Vegaani marjaherkku

2,5 dl Vatkautuvaa kaurakermaa
1 dl Soijajugurttia
2 dl Mustikoita ja vadelmia
1,5 tl Vaniljasokeria
2 rkl Ruokosokeria
1 tl Limen mehua

Vatka kaurakerma ja sekoita siihen muut ainekset. Sokerin ja limen kanssa kannattaa maistella mikä määrä on itselle mieluisin.


Kaivoin myös kaapista viime vuonna erinäisistä syistä kesken jääneen pipon tekeleen, jota ajattelin taas jatkaa. Katsotaan nyt, että onko tämä vuosi se, kun sen saa käyttöön...Lankana on alpakkaa, jota on todella miellyttävä neuloa. Kuvio on Valkealan lapasesta ja tarkoitus olisi vielä virkata violetilla langalla reunus pipoon.