keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ystäviä ja muuta mukavaa

Lomasuunnitelmat ovat näyttäytyneet itselleni aina mahdottomaksi pitää, ja niinhän kävi tänäkin vuonna. Uusi suunnitelma sisälsikin ystävien tapaamista, ja so far so good. Illat tuntuvat aina niin lyhyiltä kun on töissä ja viikonloput buukattu aina täyteen jotain muuta, joten nyt on ollut oivaa aikaa liikkua vähän Tampereen rajojen ulkopuolellekin.

Viikonloppuna käväisin Turuus. Neitsytperunafestivaali tarjoili maukasta ruokaa hanurin säestämänä ja aurinko paistoi kuin Naantalissa konsanaan.



Tuliaisiksi ystäville vein Marthan ohjeesta muokattuja mustikka-muffineita. Sain samaisen viikon aikana vihdoista viimein ostettua cup-mittalusikkasetin, joten aineiden annostelu onnistui huomattavasti helpommin kuin ainaisten laskusuoritusten käyttäminen. Alla olevaan ohjeeseen olen kuitenkin laskenut n. mitat myös deseinä.


Mustikka-muffinit
24 kpl

Murukuorrutus

3 dl Spelttijauho
1,2 dl Ruokosokeria
0,5 tl Suolaa
1 Kanelitanko
1,2 dl Voita

Taikina

7,25 dl Spelttijauhoja
1 rkl Leivinjauhetta
1 tl Suolaa
6 rkl Voita
3 dl Ruokosokeria
1 Muna, kokonainen
2 Munan keltuaista
1 tl Vaniljauutetta
2,5 dl Hasselpähkinämaito
4,75 dl Mustikoita

Sekoita keskenään jauhot, sokeria, suola ja sulatettu voi. Riko sekaan kanelitanko, ja poista isoimmat palaset ennen kuin levität murukuorrutuksen muffineille.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. 

Vatkaa sokeri ja voi valkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. 

Lisää munat ja vaniljauute. Pienennä sähkövatkaimen nopeutta ja lisää jauhoseos ja maito vuorotellen pienissä osissa. Aloita ja päätä jauhoseoksella. Kääntele mustikat varovasti taikinan joukkoon.

Täytä muffinivuoat n. puolilleen taikinalla ja ripottele päälle muruseosta, n. 1 ruokalusikallinen/vuoka. 

Paista uunissa n. 30 minuuttia.



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kesä on!

Aloitin kesälomani tällä viikolla, ja vaikka pieni skeptisyys kesäkuun säästä kyti minussa, on se onneksi ollut turhaa. Ainakin tähän mennessä luonto on hellinyt lomaani varsin ansiokkaasti :) Vielä kun pikku-nuhan saa jätettyä taakse, pystyy uimiskauden aloittamaan kunnolla.


Näin se kesäloma toimii: kissat, radio ja arskat!

Kuumalla parvekkeella viihtyvät kuulemma pelargoniat ja lumitähdet.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli tosin pulahdettua jo järvessä Teiskon metsikössä, jooga-retriitin yhteydessä. Retriitti oli kaikin tavoin varsin mukava: paikka oli ihana, sää+ruoka hyvää ja sauna ja uinti kruunasivat päivän. Olin tosin valmistunut joogailemaan enemmänkin päivän aikana, joogaa nimittäin oli vain n. 1,5 h. Valmistimme ruoan yhdessä kotakeittiössä ja alla olevassa kuvassa valmistuu leipäset hiilloksessa. Varsinaista reseptiä ei ollut, eräopas mittasi ainekset mutu-tuntumalla, ja hyviä niistä tuli! Resepti meni kuitenkin vähän tähän tyyliin:

Hiillos-leipäset

n. 13 kappaletta

5 dl spelttijauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl ruususuolaa
2 rkl intiaanisokeria
2 rkl voita
2 dl vettä

Spelttijauhoihin sekoitetaan leivinjauhe, intiaanisokeri ja ruususuola. Vettä lämmitetään sen verran, että voi sulaa siihen. Voi-vesi-seos sekoitetaan kuiviin aineksiin ja koko taikina sekoitetaan tasaiseksi. Taikinasta muotoillaan leipäsiä jauhotetuilla käsillä ja leipäset paistetaan molemmin puolin ritilän päällä hiilloksella.